Inkeri Julkunen Klutus kissa crop medium v2
View full image
×
Museums & Folklore

Inkeri Julkunen ja muita naivisteja

Wednesday 30.7.2025
10:00 - 17:00
Pohjanmaan museo
Pohjanmaan museossa
”Naivisti olen ja siksi kai jäänkin” – Inkeri Julkunen

Naivismi vakiintuneena taidetyylinä on monipuolinen. Sen ilmaisumuodot vaihtelevat aiheen, tyylin ja tekniikan suhteen. Taiteilijat ovat joko itseoppineita tai kouluttautuneita taiteilijoita. Yleisesti ottaen naivismi on kertovaa, värikästä ja humoristista taidetta. Taiteilijoilla on inhimillinen ote elämään ja kuvattuihin asioihin.

Vaasalainen Inkeri Julkunen (1935–2017) alkoi maalata itseoppineena taiteilijana 1970-luvulta lähtien. Naivismi tyylisuuntana viehätti häntä ja se esitetään hänen taiteellisen tuotantonsa avulla laajemmin Vaasan museoissa. Näyttelyä täydentää valikoima teoksia valtakunnallisesti merkittäviltä aikalaisilta: Martti Innanen (1931–2014), Alice Kaira (1913–2006), Lea Kauppi (1917–1999) Pirkko Lepistö (1922–2005) ja Tuomas Mäntynen (1932–2024).

Näyttely esittelee taiteilijan tuotantoa 1970-luvulta aina 1990-luvulle saakka. Se sisältää ennen kaikkea öljy- ja akryylimaalauksia sekä joitakin veistoksia. Julkunen maalasi usein lähiympäristöään, joten hänen teoksiinsa on säilynyt tuttuja kaupunkinäkymiä Vaasasta ja Karperön ympäristöstä. Taiteilija kuvasi lämmöllä ihmisiä tutuissa arkiaskareissaan, leikin lumossa tai vapaa-ajan vietossa. Näyttelyn on tuottanut Vaasan museot ja sen on kuratoinut amanuenssi Janna Sirén.

Kuva: Inkeri Julkunen, Klutus Pöffinsi, 1997. Kuva: Noora Lehtovuori.
Dates:
30.7.2025 10:00 - 17:00
31.7.2025 10:00 - 17:00
1.8.2025 10:00 - 17:00
2.8.2025 10:00 - 17:00
3.8.2025 10:00 - 17:00
Show more dates...
Price information:
14/8 €, Museokortti, Kaikukortti, vapaa pääsy alle 18-vuotiaille
Event location:
Pohjanmaan museo
Event homepage:
Organizer:
Vaasa City Museums
Phone: 06 325 3800
Email: museoinfo@vaasa.fi