Museums & Folklore
Mikrokosmos och makrokosmos – se det stora i det lilla Annika Lundin näyttely on esillä Asta-saliissa maaliskuun aikana. Tervetuloa kaupunginkirjaston aukioloaikojen mukaan. Annika Lund on taiteilija, joka työskentelee sekä tekstiilitaiteen parissa, käyttäen omia käsinvärjättyjä kankaitaan tilkkutöihin ja käsin kirjottuihin tauluihin, että piirustuksen ja akvarellimaalauksen parissa. Hän käyttää taiteessaan usein kontrasteja ja vastakohtia: tiedettä ja fantasiaa, valoa ja pimeyttä, voimakkaita värejä, suurta ja pientä, näkyvää ja näkymätöntä, suunniteltua ja sattumanvaraista, pinnallista ja syvällistä.
Hän liikkuu syvällä meressä, ihmisen kehossa ja avaruudessa, ja yhdistää rohkeasti erilaisia aiheita luodakseen oman symbolisen universuminsa, jossa mikrokosmos (pieni maailma) ja makrokosmos (maailmankaikkeus) kulkevat käsi kädessä. Kiinnostuttuaan tähtitieteestä, avaruudesta on tullut punainen lanka hänen taiteessaan.
Vuonna 2015 yksi hänen töistään voitti ensimmäisen palkinnon kansallisessa tilkkutyökilpailussa, useita hänen tilkkutöitään on julkaistu amerikkalaisessa Art Quilting Studio -lehdessä, ja kesällä 2024 yksi hänen teoksistaan oli finalisteissa kansainvälisessä tilkkutyökilpailussa Englannissa.

Closest date:
Tuesday 4.3.2025 10:00 - 20:00 Dates:
4.3.2025 10:00 - 20:00
5.3.2025 10:00 - 20:00
6.3.2025 10:00 - 20:00
7.3.2025 10:00 - 17:00
8.3.2025 10:00 - 14:00
Show more...
Price information:
Free event
Organizer:
Nykarleby
Topeliusesplanadan 10
66900 Nykarleby
Phone: 06-7856104
Email: nykarleby.bibliotek@nykarleby.fi
Homepage: http://www.nykarleby.fi/bibliotek
Event location:
Uudenkaarlepyyn kaupunginkirjasto
Enter Address

Mikrokosmos och makrokosmos – se det stora i det lilla Annika Lundin näyttely on esillä Asta-saliissa maaliskuun aikana. Tervetuloa kaupunginkirjaston aukioloaikojen mukaan. Annika Lund on taiteilija, joka työskentelee sekä tekstiilitaiteen parissa, käyttäen omia käsinvärjättyjä kankaitaan tilkkutöihin ja käsin kirjottuihin tauluihin, että piirustuksen ja akvarellimaalauksen parissa. Hän käyttää taiteessaan usein kontrasteja ja vastakohtia: tiedettä ja fantasiaa, valoa ja pimeyttä, voimakkaita värejä, suurta ja pientä, näkyvää ja näkymätöntä, suunniteltua ja sattumanvaraista, pinnallista ja syvällistä. Hän liikkuu syvällä meressä, ihmisen kehossa ja avaruudessa, ja yhdistää rohkeasti erilaisia aiheita luodakseen oman symbolisen universuminsa, jossa mikrokosmos (pieni maailma) ja makrokosmos (maailmankaikkeus) kulkevat käsi kädessä. Kiinnostuttuaan tähtitieteestä, avaruudesta on tullut punainen lanka hänen taiteessaan. Vuonna 2015 yksi hänen töistään voitti ensimmäisen palkinnon kansallisessa tilkkutyökilpailussa, useita hänen tilkkutöitään on julkaistu amerikkalaisessa Art Quilting Studio -lehdessä, ja kesällä 2024 yksi hänen teoksistaan oli finalisteissa kansainvälisessä tilkkutyökilpailussa Englannissa.
Closest date:
Tuesday 4.3.2025 10:00 - 20:00 Dates:
4.3.2025 10:00 - 20:00
5.3.2025 10:00 - 20:00
6.3.2025 10:00 - 20:00
7.3.2025 10:00 - 17:00
8.3.2025 10:00 - 14:00
Show more...
Price information:
Free event Organizer: