Kuvataide, kädentaidot & näyttelyt
Elisa Kaikkonen - MAALAUKSIA Elisa Kaikkonen - MAALAUKSIA Elisa Kaikkonen käsittelee öljyvärimaalauksissaan ajan teemaa. Teoksissa pohditaan yksilön suhdetta aikaan, muistiin, erilaisiin aikaulottuvuuksiin ja todellisuuteen.
Tämä näyttely koostuu elämän satunnaisuutta käsittelevistä maalauksista. Satunnaista tapahtumaa ei voi ennustaa ja monesti ajatellaan, että sattuma voi olla onnea, tai epäonnea tuottava. Maalauksissa on pyritty etsimään tapaa, jolla kuvata sattuma puhtaana tapahtumana, hetkenä, joka nivoutuu aikaan ja paikkaan, tulevaisuuteen ja menneisyyteen.
Maalauksissa sattumat saavat abstraktin muodon. Lähtökohtina toimivat vanhoista valokuvista poimitut yksityiskohdat, joihin ei ole kuvanottohetkellä kiinnitetty huomiota. Maalausten moniulotteisten viivojen ja pintojen kautta katsoja halutaan haastaa pohtimaan, miten paljon hän voi omaan elämäänsä vaikuttaa ja mitkä asiat elämässä ovat ulkopuolen sanelemia.
Maalausprosessissa Kaikkonen pelkistää aiheen. Työskentely on harkittua ajatusten purkamista maalauspinnalle. Väreillä ja sommittelulla on suuri merkitys, sillä lopputuloksen täytyy olla myös esteettinen. Kaikkonen käyttää paksua maalikerrosta, jonka pintaa hän voi työstää monin eri tavoin: raapimalla, pyyhkimällä, tai rikkomalla.
Elisa Kaikkonen on syntynyt 1978 Suomussalmella. Hän asuu sekä työskentelee tällä hetkellä Turussa. Kuvataiteilijaksi Kaikkonen valmistui vuonna 2008 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta.
Lähin ajankohta:
Sunnuntai 8.9.2019 klo 18:00 - 15:00
Muut ajankohdat:
08.09.2019 klo 18:00 - 15:00
Tapahtuman kotisivu:
http://vaasanseutu.fi/tapahtuma/150344
Tapahtumajärjestäjä:
Vaasan Taiteilijaseura ry
Puhelin: 0406793771
Sähköposti: info@vaasantaiteilijaseura.fi
Kotisivu: http://www.vaasantaiteilijaseura.fi
Tapahtumapaikka:
Korsholmanpuistikko 6 65100 Vaasa
Black Wall Gallery

Ilmoita epäasiallinen tapahtuma