Museot ja näyttelyt
Taidenäyttelyt Art Center TORNI 11.1 - 20.2.2022 Elina Sahlgren Suruvuori & Saila Kaaja Polkuja mielenrauhaan – TAIDENÄYTTELYT Elina Sahlgrenin Suruvuori - näyttelyn teokset ovat osa suruprosessia, joka käynnistyi vuonna 2019 lopulla, kun Elina siirtyi syöpää sairastaneen äitinsä saattohoitajaksi. Värikylläisyydestään huolimatta teokset kuvastavat niitä tunnetiloja ja mielen maisemia, joissa tekijä on elänyt saattohoidon aikana, äitinsä kuoleman tullessa todeksi ja hänen kuolemansa jälkeen. 
Taulut on maalattu pääasiallisesti sekatekniikalla akryylimaalein jämämateriaaleille (vaneri, puulevyt yms.). Taulujen rinnalla kulkevat perhealbumin valokuvat ja ajatukset surusta.

Polkuja mielenrauhaan on Saila Kaajan taidenäyttely, joka tuo esille myös hänen runojaan vuosilta 2020–2021. Kuvataide ja runojen kirjoittaminen ovat olleet keino hiljentyä ja löytää tasapainoa suorittamisen ja uhkakuvien täyttämässä arjessa. Luovuus on antanut tekijälle hetkiä rentoutua ja tarkastella mielessä sinkoilevia ajatuksia. Akryylimaalauksissa ja runoissa visioidaan myös haaveita kauniimmasta maailmasta, jossa kovista vaatimuksista vapaa elämä itsessään olisi arvokasta ja voisimme aidosti kohdata myös oman herkkyytemme ja erityispiirteemme, hyväksyen ja myötätuntoisesti.
Lähin ajankohta:
Keskiviikko 26.1.2022 klo 12:00 - 18:00
Muut ajankohdat:
26.1.2022 klo 12:00 - 18:00
27.1.2022 klo 12:00 - 18:00
28.1.2022 klo 12:00 - 18:00
30.1.2022 klo 12:00 - 16:00
1.2.2022 klo 12:00 - 18:00
Näytä lisää...
Tapahtuman kotisivu:
https://vaasantaidekerho.com/
Hintatiedot:
Maksuton tapahtuma
Tapahtumajärjestäjä:
Vaasan taidekerho ry
Storalånggatan 66
65100 Vasa
Puhelin: 044 911 2725
Sähköposti: torniart@gmail.com
Kotisivu: https://vaasantaidekerho.com/
Tapahtumapaikka:
ART CENTER TORNI, Pitkäkatu 66, 65100 Vaasa
Finland
66
Museot ja näyttelyt
Taidenäyttelyt Art Center TORNI 11.1 - 20.2.2022 Elina Sahlgren Suruvuori & Saila Kaaja Polkuja mielenrauhaan – TAIDENÄYTTELYT Elina Sahlgrenin Suruvuori - näyttelyn teokset ovat osa suruprosessia, joka käynnistyi vuonna 2019 lopulla, kun Elina siirtyi syöpää sairastaneen äitinsä saattohoitajaksi. Värikylläisyydestään huolimatta teokset kuvastavat niitä tunnetiloja ja mielen maisemia, joissa tekijä on elänyt saattohoidon aikana, äitinsä kuoleman tullessa todeksi ja hänen kuolemansa jälkeen.  Taulut on maalattu pääasiallisesti sekatekniikalla akryylimaalein jämämateriaaleille (vaneri, puulevyt yms.). Taulujen rinnalla kulkevat perhealbumin valokuvat ja ajatukset surusta. Polkuja mielenrauhaan on Saila Kaajan taidenäyttely, joka tuo esille myös hänen runojaan vuosilta 2020–2021. Kuvataide ja runojen kirjoittaminen ovat olleet keino hiljentyä ja löytää tasapainoa suorittamisen ja uhkakuvien täyttämässä arjessa. Luovuus on antanut tekijälle hetkiä rentoutua ja tarkastella mielessä sinkoilevia ajatuksia. Akryylimaalauksissa ja runoissa visioidaan myös haaveita kauniimmasta maailmasta, jossa kovista vaatimuksista vapaa elämä itsessään olisi arvokasta ja voisimme aidosti kohdata myös oman herkkyytemme ja erityispiirteemme, hyväksyen ja myötätuntoisesti.

Ilmoita epäasiallinen tapahtuma