Seminaarit, luennot ja kokoukset
Villiyrttikävely Villiyrttikävely Kristiinankaupungissa Kristiinankaupunkilainen Hotelli Krepelin sekä GoRento Oy Seinäjoelta järjestävät Kristiinankaupungissa kaksi (samanlaista) villiyrttikävelyä la 29.5.2021 klo 14 ja klo 17.

Villiyrittitietous on vanhaa kansanperinnettä, joka oli jo melkein katoamassa kunnes ihan viime vuosina mm. kasvavan kestävän elämäntavan ja kestävän matkailun kiinnostuksen myötä on saanut uutta nostetta. Kävelyllä käydään läpi ns. hortoilun perusteita, opetellaan tunnistamaan kasveja ja käydään läpi viiden yleisimmän villiyrtin käsittelyä ja käyttöä.

Ohjaajina toimivat Hanna Haapaneva, restonomi, AMO, hortaohjaaja ja Jenni Ojaniemi yrtti- ja lähihoitaja Gorennosta.

Go-Rento (www.gorento.fi) on kahden eteläpohjalaisen naisen 2019 perustama yritys Seinäjoella. Yritys panostaa Suomen luonnon arvokkaiden villikasvien tuotteistukseen ja haluaa jakaa tietoa siellä kasvavien kasvien mahdollisuuksista monipuolisessa käytössä ihan jokaisen arjessa sekä ravitsemus- että terveysnäkökulmista.

Kävely on kestoltaan n. 1h ja hinta 20€/hlö. Ostamalla lipun tämän linkin kautta (https://gorento.fi/collections/kurssit-ja-koulutukset) varmistat paikkasi kävelyllä. Paikan päällä voi käteisellä ja kortilla myös ostaa GoRennon käsintehtyjä shampoita ja saippuoita, joita löytyy heidän verkkokaupastaan.

Mukaan mahtuu 10hlö/kierros. Krepelinillä on kävelyjä varten Facebook-tapahtumat, joissa ilmoitetaan heti jos paikat alkavat täyttyä (1: https://fb.me/e/1foqLViqm, 2: https://fb.me/e/hDjkGRi7J).

Kokoontuminen Krepelinin pihassa (Läntinen Pitkäkatu 8, Kristiinankaupunki), josta siirtyminen aloituspisteeseen polkupyörillä tai kävellen.

Varustus: sään mukaan. Ota mukaan myös muistiinpanovälineet. Saat kävelyltä mukaan myös kuvallisen monisteen, johon tehdä merkintöjä.

Säävaraus: pieni sade ei haittaa, mutta jos oikein kaatamalla tulee niin ilmoitamme tässä tapahtumassa miten menetellään. Vaihtoehdot ovat: 1) siirretään toiseen kertaan (todennäköisesti su 6.6.) tai 2) saat 10 euron lahjakortin GoRennon verkkokaupan tuotteisiin tai palveluihin.

Tervetuloa!
Lähin ajankohta:
Lauantai 29.5.2021 klo 17:00 - 18:15
Muut ajankohdat:
Tapahtuman kotisivu:
https://fb.me/e/1foqLViqm
Hintatiedot:
20 EUR / osallistuja
Tapahtumajärjestäjä:
Hotelli Krepelin
Läntinen Pitkäkatu 8
64100 Kristiinankaupunki
Puhelin: 0400987978
Sähköposti: varaukset@krepelin.fi
Kotisivu: http://www.krepelin.fi
Tapahtumapaikka:
Hotelli Krepelin
Läntinen Pitkäkatu 8
Kristiinankaupunki
Osta lippu tästä
Seminaarit, luennot ja kokoukset
Villiyrttikävely Villiyrttikävely Kristiinankaupungissa Kristiinankaupunkilainen Hotelli Krepelin sekä GoRento Oy Seinäjoelta järjestävät Kristiinankaupungissa kaksi (samanlaista) villiyrttikävelyä la 29.5.2021 klo 14 ja klo 17. Villiyrittitietous on vanhaa kansanperinnettä, joka oli jo melkein katoamassa kunnes ihan viime vuosina mm. kasvavan kestävän elämäntavan ja kestävän matkailun kiinnostuksen myötä on saanut uutta nostetta. Kävelyllä käydään läpi ns. hortoilun perusteita, opetellaan tunnistamaan kasveja ja käydään läpi viiden yleisimmän villiyrtin käsittelyä ja käyttöä. Ohjaajina toimivat Hanna Haapaneva, restonomi, AMO, hortaohjaaja ja Jenni Ojaniemi yrtti- ja lähihoitaja Gorennosta. Go-Rento (www.gorento.fi) on kahden eteläpohjalaisen naisen 2019 perustama yritys Seinäjoella. Yritys panostaa Suomen luonnon arvokkaiden villikasvien tuotteistukseen ja haluaa jakaa tietoa siellä kasvavien kasvien mahdollisuuksista monipuolisessa käytössä ihan jokaisen arjessa sekä ravitsemus- että terveysnäkökulmista. Kävely on kestoltaan n. 1h ja hinta 20€/hlö. Ostamalla lipun tämän linkin kautta (https://gorento.fi/collections/kurssit-ja-koulutukset) varmistat paikkasi kävelyllä. Paikan päällä voi käteisellä ja kortilla myös ostaa GoRennon käsintehtyjä shampoita ja saippuoita, joita löytyy heidän verkkokaupastaan. Mukaan mahtuu 10hlö/kierros. Krepelinillä on kävelyjä varten Facebook-tapahtumat, joissa ilmoitetaan heti jos paikat alkavat täyttyä (1: https://fb.me/e/1foqLViqm, 2: https://fb.me/e/hDjkGRi7J). Kokoontuminen Krepelinin pihassa (Läntinen Pitkäkatu 8, Kristiinankaupunki), josta siirtyminen aloituspisteeseen polkupyörillä tai kävellen. Varustus: sään mukaan. Ota mukaan myös muistiinpanovälineet. Saat kävelyltä mukaan myös kuvallisen monisteen, johon tehdä merkintöjä. Säävaraus: pieni sade ei haittaa, mutta jos oikein kaatamalla tulee niin ilmoitamme tässä tapahtumassa miten menetellään. Vaihtoehdot ovat: 1) siirretään toiseen kertaan (todennäköisesti su 6.6.) tai 2) saat 10 euron lahjakortin GoRennon verkkokaupan tuotteisiin tai palveluihin. Tervetuloa!

Ilmoita epäasiallinen tapahtuma