Musik
Feasta clubi-ilta, Bluesia Kyrönjoen Deltalta Bluesduo Dr. Helander & Mika Railo esittää ”Bluesia Kyrönjoen Deltalta” Feasta Clubissa pääkirjaston Draama-salissa Bluesduo Dr. Helander & Mika Railo esittää ”Bluesia Kyrönjoen Deltalta” Feasta Clubissa Vaasan pääkirjaston Draama-salissa torstaina 26.9.2019 klo 18. Tilaisuus on maksuton ja osa Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä.

Dr. Helanderin (laulu, kitara) ja Mika Railon (kontrabasso) ohjelmiston nimi juontaa juurensa Helanderin nuoruuden kesien maisemiin ”Kyrönjoen Deltalle” Kurikkaan, jossa eteläinen Kauhajoki ja idempää tuleva Jalasjoki muodostavat ennen yhtymistään Kyrönjoeksi Mississippin deltaa muistuttavan kolmiomaisen alueen.

Uransa aikana lukuisan määrän blueslevytyksiä tehneen Dr. Helanderin (Ilkka Helander) ensilevytys Big Cold Beer (Bluelight Records) vuodelta 1994 koostui vielä lähinnä lainakappaleista, mutta myöhemmät viisi albumia pääosin alkuperäismateriaalista. Uusin bändilevy Dr. Helander & Third Ward - Meat Grindin’ Business julkaistiin Bluelight Recordsilla viime vuonna ja nimettiin kriitikoiden äänestyksessä vuoden parhaaksi kotimaiseksi blueslevyksi. Edellisen, kokonaan akustisen Country Boy -levyn (Bluelight) yhteydessä käynnistyi Helanderin yhteistyö kontrabasisti Mika Railon kanssa.

Mika Railo on rockabillytaustainen maailmanluokan soittaja. Hän toimii Bluelight-yhtiön tuotantotehtävissä kovan sarjan kansainvälisten 50-luvun rock ’n’ rollia esittävien artistien levytyksissä sekä muusikkona lukuisissa yhtyeissä. Railon juuret ovat New Orleansin alueen Mississippi River Deltaa muistuttavalla Kymijoen deltalla, joten duon kaikki jalat ovat tukevasti juurimusiikillisen perinteen mudassa.

Duon ohjelmisto koostuu sekä bluesin klassikkomateriaalista, jossa vilahtelevat maalais- ja Chicago-bluesin nimet kuten Lightnin’ Hopkins, Charley Patton, Muddy Waters, Howlin’ Wolf, että omista kappaleista, jotka toki operoivat samoilla linjoilla. Rockabillytaustaisen basistin ja blueskitaristin yhdistelmä tuottaa herkullisen ja viihdyttävän keitoksen, jossa muun muassa voidaan kuulla miten vanha maalaisblues kääntyy luontevasti rock & rolliksi.

Lisätietoja: tapahtumakoordinaattori Max Bäckman, Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut, p. 040 183 1956, max.backman@vaasa.fi
Närmaste tidpunkt:
Torsdag 26.9.2019 kl. 18:00 - 20:00
Övriga tidpunkter:
26.09.2019 kl. 18:00 - 20:00
Prisinformation:
Avgiftsfritt evenemang
Arrangör:

Vasa stads kultur- och bibliotekstjänster
PL 235
65100 Vaasa
E-post: kulttuurikeskus@vaasa.fi
Plats för evenemanget:
Vaasan kaupunginkirjasto Kirjastonkatu 13, 65100 Vaasa
Kirjastonkatu 13 65100 Vaasa
Finland

Anmäl evenemanget som osakligt